Änkytyksestä on vaikea puhua. Tuntuu, että kaikki on sanottu. Toisaalta en ole sanonut vielä sanottavaani, ja siitä puhuu jo se, että jaksan kirjoittaa blogia ylipäätään.
On haastavaa irrottautua siitä, että kutsuu itseään änkyttäjäksi ihmisten edessä. On vaikea käyttää pidempää muotoa, "ihminen, joka änkyttää". Voisihan sitä kutsua "änkyttävä ihminen", mutta suomi ei kerta kaikkiaan toimi niin. Se ei taivu kääntämään "person who stutters" kunnollisesti. Kaikesta tulee joko kankeaa tai sitten ei päästä mihinkään. Kirottua!
On raastavaa tietää, että osaa puhua, mutta ei lähes sattumanvaraisissa kohdissa kykene. Tiedostan kuitenkin, milloin änkytystä on tulossa, mutta en ole varma, miten sellaista voi ennakoida. Vielä kolmisen kuukautta sitten osasin ennakoida suhteellisen hyvin änkytystä, mutta nyt on jonkinlaista puheen pelkoa. Osaan ja haluan puhua, mutta en saa puhuttua hyvin. Stressaan sitä liikaa.
En ole päässyt puusta pitkälle änkytyksen suhteen. Tänään väsyttää, ja paljon. En nukkunut kovinkaan montaa tuntia; taivaalla möllöttää öisin kirkas juustopallo. Keho on melkoisen turta. Kohta pitäisi raahautua joogaan.
Minulla on nyt tarve kirjata ylös jotakin sattumanvaraista: kiinnitän, ja olen aina kiinnittänyt, paljon huomiota kirjalliseen kielenkäyttööni, etenkin välimerkkeihin. Jostakin syystä pilkuista ja puolipisteistä on tullut melko tärkeä huomionkohde. Ehkä se on viimeaikaisen yltiöpäisen englantitankkauksen tulosta.
Maanantaina ovat lyhyen espanjan kirjoitukset.
No comments:
Post a Comment