On vapaapäivä. Tänään puhe on ollut erityisen vaikeaa. Olen ollut valtaosan päivästä kotona, ja puhekavereita on ollut suhteellisen vähän. En ole ollenkaan varma, miksi puhe takkuaa niin pahasti. Nukuin kyllä melko huonosti, mutta ei tuntunut sen väsyneemmältä kuin yleensäkään.
On aina vain helpompaa sisäistää, ettei oikeastaan ole viisasta kutsua itseään änkyttäjäksi, vaan ihmiseksi, joka aina välillä sattuu änkyttämään. Se on puhetapa, ei määrite. Tuntuu, etten anna itselleni lupaa olla leimaamatta itseäni änkyttäjäksi, ja siksi erityiseksi ja yksinäiseksi. Lukion alussa erityisenä oleminen oli hauskaa, nyt se on lähinnä turhan tuntuista.
Eilen oli englannin kuuntelut, huomenna espanjan vastaavat. Eiliset menivät hyvin, huomiset kieltämättä pelottavat. Karjaisenpa siis kaikkien lukiolaisten puolesta:
¡EL PUEBLO UNIDO JAMÁS SERÁ VENCIDO!
Yhtenäistä kansaa ei koskaan voiteta!
Perjantaina lääkärikäynti, ensi tiistaina psykologille. Katsotaan, josko saisin itsestäni enemmän irti, kun nukun paremmin. On nyt sellainen fiilis, että eteenpäin, vaikka sitten väkisin. Tämä vapaaviikko tuntuu juuri nyt stressaavammalta kuin tavallinen kouluviikko. Rrraugh.
Jatkakaa samaan malliin, ihmiset rakkaat. Olette arvokkaita.
No comments:
Post a Comment