Postaus 25: ja sipaisin teetä

Puhuin eilen änkytyksestä tyttöystäväni kanssa. Päädyin siinä pitkälti siihen tulokseen, ettei minulla ole varsinaista tarvetta päästä siitä eroon, vaikka se joskus äityykin pahaksi.

Ikään kuin änkytys olisi häpeällinen asia, joka täytyy saada pois tieltä. Olisi tietysti hyvä voida olla änkyttämättä silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee. Se on vain käytännön häikkä, eikä se voi minun älykkyyttäni, kykyjäni, ihmisarvoani, sosiaalista asemaani, sosiaalisia suhteitani eikä mitään muitakaan asioita määrittää.

Minä nyt vain satun änkyttämään.

Postaus 24: Eteenpäin! sanoi vierivä kivi sammaleissa

Voi jumaleissön.

Minusta tuntuu tänään, että puhe on ollut melko helppoa suhteessa siihen, miten vähän on tullut unta. Kenties niillä ei olekaan ihan suoraa yhteyttä. On se ihminen monimutkainen koneisto.

Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Helvetti soikoon miten syvälle juurtuneita ne ovatkaan. Jos haluaisin oikeasti päästä eroon niistä, keskittäisin kaiken tahtoni unensaantiin, puheeseen, meditaatioon, joogaan, kokemiseen, tekemiseen. Sen sijaan vähentäisin ajattelua ja tunteiden ohjailua elämässä. Ne harvoin ohjaavat oikeaan suuntaan. Toisaalta aina käsketään seurata sydäntään. Sydän ja tunteet tosin lienevät melko lailla eri asiat.

Tämä vierivä kivi ottaa elämänsä haltuun pienin rykäyksin.

Onnellisina hetkinä en päädy kirjoittamaan blogina. Kirjoitan tätä pääasiassa silloin, kun keljuttaa tai väsyttää. Sitä on nyt paljon ilmassa.

Sain oman alan kesätöitä, siitä olen iloinen.

Ja aurinko paistaa, jumaleissön!